Katri-Piia Rajala 52 v Merikarvialta. Toimin Raumalla Satakunnan ammattikorkeakoulussa Merilogistiikan tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkönä.
Olen positiivinen ja uskon yhteistyön voimaan yhdessä muiden kanssa. Erilaisuus ja erilaiset osaamiset täydentävät toisiaan. Tulevaisuus on tulevien päättäjien käsissä ja on huomattava, että sote palveluiden monialainen tarkastelu sekä infrastruktuurin tarkastelu huoltovarmuuden näkökulmasta sekä kuntien ja kaupunkien roolit turvallisuuden ja kilpailukyvyn tukemisessa ovat keskeisiä menestystekijöitä tulevaisuudessa.
Hyvinvointialueet ovat sote ja pelastustoimen kautta merkittävissä rooleissa sekä ihmisten hyvinvoinnin että yhteiskunnan talouden näkökulmasta. Olen työskennellyt yli 30 vuoden ajan erilaisissa johtamisen, kehittämisen ja muutosjohtamisen sekä alani substanssi tehtävissä. Minun monialainen taustansa, mukaan lukien työ valtionhallinnossa ja puolustusvoimissa, on tarjonnut syvällistä ymmärrystä sekä normaali- että poikkeusolojen erityisolosuhteista.
Nautin luonnosta ja perhe arvona on itselle merkityksellinen. Minulla on kolme lasta, jotka ovat jo maailmalla. Luottamus ihmisiin ja positiivinen asenne ovat minulle tärkeitä. Uskon, että kaikki järjestyy, jokainen haaste tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia.