Kristiina Isokorpi

2250

Ehdokas somessa

Olen 46-vuotias naimisissa oleva Eurajoen Luvialla asuva neljän 8-21-vuotiaan lapsen äiti. Työskentelen sosiaali- ja terveysalan lehtorina. Koulutukseltani olen sosionomi (terveyden edistämisen YAMK), diakoni ja ammatillinen opettaja.

Kokemusta erilaisista luottamustehtävistä on kertynyt jo 1990-luvun lopulta lähtien. Olen sekä hyvinvointialueen aluehallituksen että -valtuuston varajäsen. Olen myös Eurajoen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja ja Eurajoen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, Eurajoen Kokoomuksen puheenjohtaja, Luvian SPR:n hallituksen jäsen ja Luvian yhtenäiskoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja.

Parhaiten rentoudun metsälenkillä ja Luvian saaristossa mökkeilemällä. Luonteeltani olen sosiaalinen, neuvottelukykyinen, ratkaisukeskeinen ja helposti lähestyttävä. Olen aidosti kiinnostunut vaikuttamaan hyvinvointialueemme asioihin.

Hyvinvointialueellamme on paljon kehitettävää ja selkeästi myös parannettavaa. On oltava valmis tekemään tarvittavia muutoksia, mutta esimerkiksi palveluverkkoa koskevissa asioissa tulee huomioida nykyistä paremmin muun muassa asukkaiden palvelutarve. Toki tiukka talous asettaa paljon haastetta jatkossakin ja näiden haasteiden ratkaisemiseksi olen valmis antamaan oman panostukseni.

Jokaisella on oikeus saada hoitoa ja apua kohtuullisen ajan puitteissa, tarvittaessa välittömästi, on sitten kyseessä sosiaali-, -terveys- tai pelastusalan toiminto. Tärkeää on saada oikeanlaista apua oikeasta paikasta oikeaan aikaan.